Amigurumit ovat yksi lempiasioitani virkata. Projekti sujuu nopeasti ja näen työn tulokset samantien. Asia, johon miltei aina jään jumiin amigurumeja luodessani, on työn kokoaminen. Se on vain niin turhauttavaa! Siksi olen koonnut parhaat vinkkini, kuinka tehdä työn kokoamisesta hieman helpompaa.


1. Jätä aina tarpeeksi pitkä langanpää päätellessäsi

On aina hyvä idea jättää pitkä langanpää, kun päättelet amigurumin osaa. Langanpäällä tullaan nimittäin myöhemmin ompelemaan haluttu osa kiinni projektiin. Tämä on paljon helpompaa, kuin kokonaan uuden langan käyttäminen - Lisäksi tämän jälkeen sinulla on pääteltävänä vain yksi langanpää 😉


Jotkut suunnittelijat pyytävät sinua jo ohjeessa jättämään pitkän langanpään kokoamista varten - Kuitenkaan kaikki eivät tätä tee, joten jätä langanpää pitkäksi aivan varmuuden vuoksi. Jos ohjeessa ei tätä mainita, etkä tule tarvitsemaan pitkää langanpäätä, voit vain päätellä sen työhön.

Jos sinulta puuttuu lankaa seuraavaan hienoon amigurumi-projektiisi, kokeile ihanaa Rainbow Cotton 8/4-lankaa, josta on saatavilla monia kauniita värejä.

2. Käytä nuppineuloja pitämään osat paikoillaan

Kun aloitin kokoamisen, oli yhtä kamppailua pitää hahmosta ja ommeltavasta osasta kiinni samaan aikaan, kun yritin ommella niitä yhteen - Se ei ollut todellakaan helppoa, kokemusta on.

Sain virkkaavalta ystävältäni hyvän neuvon: Käytä nuppineuloja! Nuppineulojen avulla sinulla on yksi käsi vapaana kiinnipitoa varten, jotta voit keskittyä ompelemiseen. Osat eivät lähde karkuun, jos hetkellisesti päästät niistä irti.


3. Tee suunnitelma miten/mihin osiot tulee kiinnittää

Toinen hyvä puoli nuppineuloissa on se, että voit suunnitella amigurumi-hahmollesi haluamasi ulkonäön etukäteen. Asetatko korvat kauas, vai lähelle toisiaan? Kiinnitätkö silmät kasvojen yläosaan, vai alemmas lähelle suuta?

Suunnittelusta tulee paljon helpompaa, kun voit käyttää nuppuneuloja pitämään eri osia paikoillaan. Hahmon ulkonäön suunnittelu voi tällä tavalla viedä enemmän aikaa, mutta lopussa se on sen arvoista.

4. Turvasilmät vs. virkatut silmät vs. kirjotut silmät

Osa ohjeista käyttää turvasilmiä, mutta jos hahmo on tarkoitettu leikkikaluksi aivan pienelle lapselle (alle 3-vuotiaalle) voi olla hyvä idea harkita virkattujen tai kirjottujen silmien tekoa - Turvasilmät ovat tukehtumisriski, jos ne jostain syystä irtoavat.

Tämän lisäksi se voi tuoda työhösi aivan erilaisen ulkonäön, ja luovat mahdollisuudet ovat rajattomat. Henkilökohtaisesti pidän virkatuista tai kirjotuista silmistä, sillä mielestäni ne tuovat hahmoon enemmän eloa ✨

5. Vinkkejä kirjottuihin yksityiskohtiin

Voi olla vaikeaa oppia, kuinka juuri päätellä langanpäät, kun luot kirjottuja yksityiskohtia, kuten silmiä tai suita - Ainakin kun itse aloitin.

Tänä päivänä vien langan pään takaosan läpi, jos esimerkiksi teen silmiä. Jätän tarpeeksi pitkän langanpään pään takaosaan, jotta voin päätellä sen ollessani valmis. Kun olen kirjonut haluamani osan, vien langan ulos samasta kohdasta, johon sen aloittaessani jätin.

Tämän jälkeen teen solmun kahteen langanpäähän ja vien langan pään sisälle taas, jotta solmu katoaa työn sisään. Teen tämän molempiin langanpäihin -  ja tadaa! Minun ei tarvitse pelätä, että se yhtäkkiä lähtee purkautumaan.


Voit huoletta kirjoa silmät, suun ja nenän samaan aikaan, jos ne kuitenkin ovat samanväriset - Laiskuus eläköön ikuisesti 😉

6. Täytä jälkikäteen, ennen aukon sulkemista

Kun kiinnität täytettyjä osia (esimerkiksi päätä vartaloon), se voi olla vaikeaa, jos työ on täytetty aivan piri-pintaan.

Usein jätän hieman ilmarakoa, ennen kuin kiinnitän halutun osion, ja kun minulla on 5-10 silmukkaa jäljellä (kaikki riippuu osan koosta, ja kuinka paljon ylimääräistä täytettä se vaatii), sitten täytän jättämäni raon.

On hyvä idea täyttää hahmoa enemmän, mitä aluksi luulisi. Kun valmiilla työllä leikitään, täyte kasaantuu yhteen ja tuloksena voi olla puutteellisesta täytteestä johtuvana lättänä hahmo - ja se ei ole kivaa kenellekään.


Suosin itse täytevanun käyttöä, sillä se on pehmeää ja helppoa muotoilla.

7. Kärsivällisyyttä

Tärkeintä on säilyttää kärsivällisyytensä! Kärsivällisyys niin itsesi, kuin työsi kanssa. Harjoitus tekee mestarin, ja olen yllättynyt kuinka nopeasti asiat kulkevat nyt, kun olen kiinnittänyt ja koonnut yli kolme vuotta.

Kokoaminen vie aikaa, mutta jos keskität siihen tarpeeksi aikaa, siitä tulee oikein hieno 😊


Tässä oli joitain hyviä neuvojani. Jos sinulla itselläsi on vinkkejä, jotka voisivat auttaa muita, voit kirjoittaa ne kommenttikenttään.


Nauti tulevista amigurumi-projekteistasi!


Rakkain terveisin,

Eva


 

Rainbow Cotton 8/4 - Hobbii

100% Puuvilla

2,55 €

Neulasetti - 3 kpl - Clover

7,60 € Loppuunmyyty