Gift Wrapping With Yarn - Be Creative With Your Own Personal Twist

Päästä luovuutesi valloilleen - paketoi lahjat langalla


Joulu on jo ovella, mikä tarkoittaa monelle käsinneulottuja ja -virkattuja lahjoja. Minulla on ainakin mielessä muutamia projekteja, jotka toivottavasti ilahduttavat läheisiäni. Puikkoja ja koukkuja ei kuitenkaan tarvitse laskea käsistään heti, kun pukinkonttiin menevät työt ovat valmiita, sillä lahjapaketit voi myös koristella erilaisin lankaluomuksin!

Älä aliarvioi kaunista lahjapakettia!

Rakastan kotitekoista lookia, joten olen koonnut tähän postaukseen pari nopeatekoista luomusta, joilla lahjapaketeista saa todella näyttävät! Langasta tehdyt koristeet tekevät paketistasi ainutlaatuisen, piditpä sitten kirjavan kiiltävistä kuoseista tai maanläheisemmän sävyisestä lahjapaperista. Jatka lukemista, jos haluat kuulla ideoistani lisää ja inspiroitua paketoimaan lahjasi persoonallisesti 🎁

Lanka käy koristenauhasta

Pakettinauhan sijaan sidon lahjojeni ympärille keräkaupalla lankaa, sillä langasta saa tehtyä lahjapaperin päälle mitä ihanampia kuvioita. Olen tunnetusti jouluihminen, joten meillä ei punaista, valkoista ja muita klassisia joulun värejä säästellä, mutta voit tietenkin valita värit makusi mukaan. Valitse lahjapaperiin sopiva lanka ja luo oma persoonallinen paketointityylisi!


 

 

Tässä kuvassa olen tehnyt langalla geometrisen kuvion paketin päälle. Hillityn ruskeaan paperiin tulee heti juhlan tuntua!

Tupsuja rusettien sijaan

Pienenä olin hulluna tupsuihin ja niiden tekeminen oli lempipuuhaani! Myönnettävä on, että nuo ajat ovat aika kaukana takanapäin, mutta innostus on pikkuhiljaa palannut, sillä tupsut sopivat loistavasti yhteen “pakettilangan” kanssa. 😉 Tupsuilla voi korvata lahjanauhasta tehdyn rusetin - ne voi joko ommella kiinni lankaan tai liimata suoraan pakettiin.


Tupsujen tekeminen on helppoa. Voit käyttää esim. pahvinpalaa, joka on halkaisijaltaan halutun tupsun kokoinen tai haarukkaa, jos teet pienempiä tupsuja. Tässä ohje tupsujen tekoon muutamalla kuvalla havainnollistettuna:


 

Aloita langan kiertäminen kuvan mukaisesti vasemmasta alareunasta ja lopeta vasempaan yläreunaan. Tupsun “trimmaaminen” on tärkeää, jotta siitä tulee pörröinen. Isompien tupsujen tekemiseen voi käyttää myös pahvia, mutta muista tehdä pahviin reikä, jotta saat tupsun kiristettyä. Ylläolevassa kuvassa kiristyslanka on pujotettu kahden haarukan piikin välistä. Mikäli tämä kuulostaa liian vaivalloiselta, voit käyttää erityisesti tupsujen tekoon tarkoitettuja kehikoita - voit ostaa sellaisen täältä.

Koristele kauniisti letitetyllä langalla

Letitin langasta paksun pakettinauhan, jonka sidoin kiinni isolla, yksinkertaisella rusetilla, joka on helppo aukaista.

Yhdistelin lettiin kolmea eri lankaa - Rainbow Bomuld -puuvillalankaa, Tivoli-akryylilankaa ja Lamé Madeira -efektilankaa - joista syntyy yhdessä todella upea koristenauha. Halusin letistä mahdollisimman paksun, joten käytin kaikkia lankoja kaksinkertaisina. Letittämisen sijaan voit myös virkata ketjusilmukoita. Oman kokemukseni mukaan virkattu nauha näyttää todella sievältä pienten pakettien päällä, erityisesti pikku tupsulla koristeltuna. 😉

 

Toivottavasti ideani inspiroivat sinuakin koristelemaan lahjasi lankaluomuksin! 😍🎄☃️

 

Jouluterveisin

Josefine, Hobbii

Uusin postaus
What Is Z Twist Yarn – And Why It’s a Game Changer for Crocheters

Mikä on Z-kierteinen lanka – ja miksi se on käänteentekevä virkkaajille

Hyvästele aukeavat langankierteet! 👋

Step-by-Step Guide with easy as knit: Part 5 is Ready!

Askel Askeleelta-Opas easy as knitin kanssa: Osa 5 on valmis!

#EasySummerCardiKAL päivitetään joka keskiviikko 💕

Craft Your Own Gift Box for Hobbii Gift Cards

Taittele rasia lahjakortillesi

Tahdotko piristää lahjakorttiasi jotta sen vastaanottaja ilahtuu? 🎁

Meet the Designer: CrochetHighway

Tutustu suunnittelijaan: CrochetHighway

Opi kaikki uuden Harmony-kokoelman salaisuudet! 🌻

Why Cotton 8/7 Is the Perfect Yarn for Amigurumi

Miksi Cotton 8/7 puuvilla on täydellinen lanka amigurumeihin

Virkkaa mitä suloisimmat, pienet, virkatut kaverit!

Get to know Yan from Pica Pau!

Langan takana: Cotton 8/7 by Pica Pau

Valmis rakastumaan uuteen suosikkilankaasi? Tässä se on! ✨

How to Make a Gauge Swatch for the #EasySummerCardiKAL

Kuinka Neuloa #EasySummerCardiKAL-Koetilkku

Nopea koetilkun tekeminen nyt = täydellinen istuvuus myöhemmin. 🥰

How to Choose Your Size for #EasySummerCardiKAL

Kuinka Valita #EasySummerCardiKAL-Kokosi

Löydä täydellinen istuvuus ennen kuin saat paketin. 💕

Scandi Style & Secret Stitches: The Story Behind the KAL

Skandinaavinen tyyli & salaiset silmukat: KAL:n tarina

Tutustu tekijöihin #EasySummerCardiKAL:in takana. 🧶✨

#EasySummerCardiKAL – 10 FAQs Answered!

#EasySummerCardiKAL – 10 Usein Kysyttyä Kysymystä

Mukavin kumppani viileille kesäilloille? Tämä salaperäinen neuletakki! 💕

Crochet Photo Props for Weddings & Bachelorette Parties

Virkatut valokuvarekvisiittamallit häihin ja polttareihin

Aloittajaystävällisiä (ja ILMAISIA) malleja, joihin rakastut 💘

How to Wash and Block Your #BeYourOwnStarCAL Shawl

Kuinka Pestä ja Pingottaa #BeYourOwnStarCAL-hartiahuivi

Viimeistele huivisi täydellisesti pesemällä ja pingottamalla!